Digimode interface

Muokattu 15.2.2017: Lisätty kytkentäkaavio.

Olin kasaillut aiemmat digimode interfaceni reikälevyille sekalaisista osista. Aseman parantelun yhteydessä ajattelin ottaa vihdoin projektiksi tehdä kunnolliset ja siistit interfacet. Ajatuksena oli, että osat pitää olla suht helposti kaupasta saatavia jatkossakin ja kytkennän mahdollisimman yksinkertainen/yleispätevä. Aloitin piirilevyn suunnittelun Eaglella ja aluksi lähinnä omaa käyttöä silmälläpitäen. Kiinnostusta printteihin vaikutti olevan kuitenkin muillakin, joten tästä tulikin äkkiä kerhoprojekti. Komponentteja ja piirilevyjä tilattiin isommissa erissä kerholle ja niistä tehtiin kittejä myyntiin. Kaikki kitit tekivät kauppansa, joten projekti lienee siltä osin onnistunut.

Uusia eriä kittejä ei näillä näkymin ole tulossa, mutta piirilevyjä voi Eagle tiedoston perusteella teettää halutessaan itsekin. Koska kyse on harrastustoiminnasta, niin laitan tiedostot tänne sivulle jakoon muita harrastajia varten. Voit halutessasi myös muokata printtiä ja tehdä siitä omiin tarpeisiisi sopivan version. Älä kuitenkaan jaa omissa nimissäsi tätä eteenpäin, ellet ole itse piirtänyt printtiä alusta lähtien uusiksi. Eli toisinsanoen, voit käyttää vapaasti niin kauan kun toimitaan reilun pelin hengessä.

Kytkennässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan se perustuu samoihin monissa eri yhteyksissä nähtyihin sovelluksiin. Tämä on vain yksi variaatio muiden joukossa. Erikoisuutena ehkä se, että RX linjoja on kaksi isompia rigejä varten.

Kytkentäkaavio

Kytkennän periaate. Kaavio on piirretty erikseen vuosia myöhemmin, joten se ei välttämättä täysin täsmää piirilevykuvan kanssa.

Piirilevyn layout

Interfacen piirilevy. Huom! D-liittimet näyttävät kuvassa olevan levyltä hieman ulkona. Käyttämissämme D-liittimissä reuna on kuitenkin oikeasti piirilevyn reunan kohdalla.

Liittimien nastajärjestykset ovat seuraavanlaiset.

RS232-liitäntä (D9-naaras):
Huom! Käytä suoraa RS232-kaapelia. Älä käytä ns.nollamodeemikaapelia, jossa on piuhat ristissä. Käyttämäsi digimode ohjelman asetukset on myös määriteltävä käyttämään tässä mainittuja pinnejä.
1 = ei käytössä (CD)
2 = ei käytössä (RXD)
3 = FSK avainnus (TXD)
4 = CW avainnus (DTR)
5 = GND
6 = ei käytössä (DSR)
7 = PTT linja (RTS)
8 = ei käytössä (CTS)
9 = ei käytössä (RI)

Audio TX (3,5mm stereoplugi):
TIP = TX audio tietokoneelta
RING = ei käytössä
SLEEVE = GND

Audio RX (3,5mm stereoplugi):
TIP = RX audio 1. Ensisijainen linja tietokoneelle.
RING = RX audio 2. Toinen linja tietokoneelle tupla vfo radioita varten.
SLEEVE = GND

Radio liitäntä (D9-naaras):
1 = PTT
2 = FSK
3 = CW viiva (avaimelta, ei käytössä tietokoneelta)
4 = CW piste (tietokone avaintaa tähän nastaan)
5 = optio (lisäpädi piirilevyllä omia kytkentöjä varten)
6 = RX audio 1 (main vfo)
7 = RX audio 2 (sub vfo)
8 = TX audio
9 = GND

CW Paddle liitäntä (3,5mm stereoplugi):
Huom! Radion sisäinen keyeri ei saa olla päälä kun CW annetaan tietokoneelta.
TIP = Piste (kaksivartisella avainnusosalla) / Avain (pumppu tai ulkoinen keyeri)
RING = Viiva
SLEEVE = GND

 

Osaluettelo:

R1-R3 = 470ohm
R4 = Optio 150ohm. Laita vain jos rigi tämän vaatii.
RV1-RV3 = 10k trimmeri (Piher PT-10LV)
OK1-OK3 = 4N25
D1-D3 = 1N4148
LED1-LED3 = 5mm LED
TR1-TR3 = Xicon TM016-RC
RADIO & COMPUTER liittimet = D9 naaras kulma piirilevylle
AUDIO TX & AUDIO RX liittimet = Marushin MX387GL
CW PADDLE liitin = Marushin stereorunko kytkimellä

Sopiva kotelo on esim Teko 4B. Kaikkia edellämainittuja, lukuunottamatta audiomuuntajia, olen tilannut Partcolta. Audiomuuntajat tilattiin Mouserilta.

Leave a Reply