Category Archives: In Finnish

Sähkötysavaimia rakennussarjoina

Kaikki sähkötystä harrastavat varmasti tuntevat Bencherin avaimen, mutta markkinoilla on muitakin varsin varteenotettavia vaihtoehtoja. Yksi laadukas vaihtoehto ovat Kentin avaimet, joita saa halutessaan myös rakennussarjan muodossa. Kaikki osat ovat valmiiksi työstettyjä, mutta kasaaminen jää rakentajan tehtäväksi. Toki avaimet saa myös tehtaan kasaamina normaaliin tapaan.

Olin jo pitkään miettinyt sähkötysavaimen tekemistä itse. Sopivien osien työstäminen vaatisi kuitenkin siihen soveltuvat välineet, joita minulla ei ollut. Tähän nämä Kentin rakennussarjat olivat oikein sopiva vastaus. Kyseiset avaimet ovat muutenkin laadukkaita ja esimerkiksi kaksivartinen avain on mekaanisesti paljon tukevampaa tekoa kuin Bencherin vastaava.

Pumppumallisen avaimen rakennussarja

 

Kaksivartisen avaimen rakennussarja

Rakensin itselleni, sekä pumppumallisen että kaksivartisen avaimen. Laakeroidut keskipalat olivat molemmissa avaimissa tehtaalla esikasattu, muut osat piti kiinnittää itse. Kannattaa lukea ohjeet huolella ennen aloittamista, jotta menee kaikki kerralla oikeinpäin. Ihan aluksi kannattaa myös tarkistaa, että kaikki osat ovat mukana.

Valmis avain

Kuten kuvasta näkyy, on avaimen rakenne tukeva eikä säikähdä pienistä kolauksista. Ei sitä toki silti kannata heittopainona käyttää. Vielä en ole päässyt kokeilemaan QSOn pitoa tällä, mutta äkkiseltään vaikuttaa hyvältä ostokselta. Onhan minulla ennestään jo Bencherin avain, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan näihin muihinkin vaihtoehtoihin. Välttämättä se Bencher ei ole se ainoa oikea, vaikka onkin varsin yleinen ja tottakai myös hyvä avain sekin. En tosin edelleenkään väitä osaavani sähköttää, mutta näillä on ainakin hyvä harjoitella 😉

ARRL RTTY RoundUp 2014

Nyt on sitten vuosi aloitettu oikein ryttyilemällä oikein kunnolla. Ensin uudenvuoden kontesti ja nyt ARRL RTTY RoundUp. Kelit sattui ihan mukavat. Ei parhaat, mutta ei niin huonotkaan etteikö qsoja olisi syntynyt.  QSOja kertyi 536, joka on mielestäni ihan riittävästi Low Power luokkaan. Välillä meinasi jäädä isojen asemien jalkoihin ja se rajoittaa tietysti myös tulosta.

Tuo kisahan kesti siis lauantai illasta klo 18.00 UTC sunnuntai iltaan 23.59 UTC. Harmi, että päivä jää tähän vuodenaikaan vielä melko lyhyeksi ja sitä myötä yläbanditkin menee liian aikaisin kiinni. 15m tosin kuului vielä asemia illallakin, mutta 10m saalis olisi saanut olla isompikin. 80m antennina toimi reissudipoli melko matalalla, kun tuo normaali antenni on poissa pelistä (katso aiempi päivitys ennen joulua).

Mukava kisa jokatapauksessa ja pakollisen off-timen myötä ei jäänyt yöunetkaan välistä. Tällainen off-time pitäisi ehkä olla kaikissa yli normaalin päivittäisen valvomisajan kestävissä kisoissa, jotta ne jotka haluavat nukkua yönsä eivät jäisi pahasti jälkeen niistä urheilijoista jotka valvovat koko kisan putkeen. Toisaalta harrastushan tämä vain on eikä asioita pidä ottaa niin vakavasti. Mukava se silti olisi sijoittua tasapuolisesti tulosluettelossa.

N1MM:n Score Summary näyttää tällaisia tuloksia:

        Band    QSOs    Pts  Sec   DXC
         3,5     109     109    0   12
           7     158     158    3   20
          14     127     127   20    3
          21     108     108   12   10
          28      34      34    0    8
       Total     536     536   35   53

Seuraavasta workittavasta kisasta en vielä tiedä. Saa nähdä mihin ehtii opintojen ja opinnäytetyön tekemisen ohessa. Mukavaa ja qso/dx rikasta vuoden jatkoa kaikille!

73 de Reijo OH7GGX

Uudenvuoden kontesti workittu, RTTY roundup edessä

Tässäpä ihan alkuun SARTG uudenvuoden RTTY kontestin ScoreSummary:

        Band    QSOs    Pts  Sca   DXC
         3,5      11      11    0    9
           7      38      38   13   14
       Total      49      49   13   23

QSO määrä jäi aika pieneksi. Täytyy tutkia antenneja onko niissä jotain häikkää, vai sattuiko minulle vain huono keli, kun tuntui että muut menee jo paljon isommissa sarjanumeroissa ja itse olen koittanut workkia melkein kaiken minkä olen kuullut.

Jokatapauksessa mukava aloitus kontestikaudelle. Seuraavana olisi tarkoitus osallistua ARRL RTTY Rounduppiin, joka on siis nyt viikonloppuna. Saa nähdä mihin muihin kontesteihin ehtii/pystyy osallistumaan vuoden aikana. Kovimpien pakkasten aikaan jää todennäköisesti kontestit väliin, kun tuon aseman lämmitys vie melkoisen paljon sähköä ja linukkaakaan ei vielä ole pitämässä sitä lämpimänä. Onneksi se on vain pieni osa vuodesta. Ajattelin tänä vuonna workkia hieman enemmän kotimaan kisojakin, katsotaan miten käy vai unohtuuko heti alkuunsa.

Päivittelin hieman tekniikkaosiota ja lisää on tulossa kokoajan. Parasta aikaa on käynnissä bandilogiikan uuden printin suunnittelu ja laittelen siitä kuvia kunhan alkaa olla sillä mallilla. Mitäs muuta täällä sivuilla pitäisi mielestänne olla? Laittakaahan kommentteja vaikka vieraskirjaan. Sähköpostikin toimii SRAL:n omakutsuosoitteen kautta.

73 de Reijo OH7GGX

Ei workita 80m tänä(kään) talvena

Edellisenä talvena oli 80m antenni mykistynyt kummasti ja syyllistä ei siihen hätään löytynyt. Kesällä sitten aloin tutkia asiaa tarkemmin ja puun juurelta löytyi kaksi koksin päätä. Eipä ihme jos ei signaali mennyt läpi. Koksin leikannut viilto oli terävä ihan kuin olisi puukolla tai kirveellä pistetty poikki. Noh, veikkaan kuitenkin että kyseessä on ollut jänis. Koksin loppupätkä kun sattui olemaan vain RG58:a ja siihen nähtävästi jäniksen hampaatkin ovat pystyneet.

Otin sitten samointein koko antennin alas ja kunnostin sen, sekä vaihdoin koksin uuteen. Tällä kertaa laitoin 7/8″ koksia. Häviöt minimiin ja jäniskin tarvitsisi tällä kertaa rautasahan jos meinaa saada poikki. Erästä toisen antennin koksia (Ecoflexiä) se olikin taas käynyt nykimässä, mutta sitä ei ollut saanut sentään poikki. Pieniä puremajälkiä vain näkyi muovikuoressa, mutta ei toivottavasti läpi asti. Kummasti tuntuu nuo koksit maistuvan.

Ajattelin tulla nyt sitten workkimaan vaihteeksi, kun sattui itsenäisyyspäivän johdosta pidempi viikonloppukin. Muut bandit toimikin hienosti, mutta kääntäessäni rigin 80metrille oli taas aivan hiljaista. Otsalampun kanssa kävin sen verran iltapimeässä katsomassa, että kaikki liitokset pitäisi olla kiinni ja antennikin näyttäisi vielä olevan ylhäällä. Tarkempi tutkiminen jäi seuraavaan päivään.

Päivän valjettua lähdin sitten etsimään syyllistä. Ei ollut sentään jänis löytänyt rautasahaa ja koksit oli säilyneet ehjänä. Antennin syöttöpiste oli sen sijaan ilmeisesti viimeaikaisten myrskyjen seurauksena hajonnut ja puussa roikkui pelkkä koksin pää. Itse antenni lepäsi alemmilla oksilla. Alas joutuu näköjään taas ottamaan ja tekemään syötön uusiksi. En kuitenkaan taida ruveta sitä tekemään nyt lumen seassa pakkasessa, vaan odottakoon sitten ensi kesään. Onneksi muut bandit 160m – 10m toimii. VU7AG olisi tosin ollut äänessä tänä iltana 80m CW:llä, mutta se jää nyt 80m bandilla workkimatta. Monella muulla bandilla se tulikin jo lokiin. Sen verran kuuntelin 40m GP:llä, että hyvin se olisi kuulunut.

Lähiaikoina on tulossa päivityksiä rakentelujuttuihin ja DXCC sivu täytyy myös laittaa ajantasalle. Kannattaa siis vierailla piakkoin uudestaan. Mukavaa joulun odotusta ja paljon DXiä!

73 de Reijo OH7GGX

CQWW SSB-osa takana

CQWW SSB-osaan sattui erinomaiset kelit. Asemia kuului jokaiselta ilmasuunnalta eikä pileupeista läpi pääseminenkään ollut kovin vaikeaa. QSOja kertyi rennosti blokkailemalla 985. CQ:ta huutamalla tulos olisi varmaan ollut isompi, mutta olin enemmän kiinnostunut tietyistä DX-maista kuin qso määrän kasvattamisesta eurooppalaisilla.

N1MM Loggerin Score Summary näyttää tällaista:

        Band    QSOs    Pts  ZN    Cty
         1,8      28      28    4   17
         3,5     105     120    7   36
           7     120     188   15   49
          14     211     345   25   63
          21     211     463   26   75
          28     310     756   33   87
       Total     985    1900  110  327

Eniten QSOja siis kympillä, seuraavana tulee 15m ja 20m. Ei kelit huonot olleet alabandeillakaan. 160m bandillakin kuulin DXiä, mutta oma signaalini ei tahtonut kantaa sinne asti. Noissa tuloksissa on sen verran tiedossa olevaa virhettä, että kisassa oli äänessä ZM90DX joka ei ole ZL9 vaikka lokiohjelmat toista väittääkin. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen juhlakooli, joka sopivasti hämää lokiohjelmia. Se on kuitenkin ihan normaali ZL asema. Pileup tuntui kyllä olevan kyseisellä asemalla kova 😉

Mukava kisa kaikenkaikkiaan. Korttejakin täytyy nyt perästäpäin ruveta kirjoittelemaan. Ovat tosin aikalailla lopussa, joten täytyy ensin saada niitä lisää. Toivottavasti ennen CW-osaa ovat kuitenkin valmiina ettei tarvitse ranne kipeänä pistää puumerkkejä kahden kisan kortteihin kerralla.

Mukavaa syksyn jatkoa ja paljon DXiä kaikille!

73 de Reijo OH7GGX

Digimode interface

Muokattu 15.2.2017: Lisätty kytkentäkaavio.

Olin kasaillut aiemmat digimode interfaceni reikälevyille sekalaisista osista. Aseman parantelun yhteydessä ajattelin ottaa vihdoin projektiksi tehdä kunnolliset ja siistit interfacet. Ajatuksena oli, että osat pitää olla suht helposti kaupasta saatavia jatkossakin ja kytkennän mahdollisimman yksinkertainen/yleispätevä. Aloitin piirilevyn suunnittelun Eaglella ja aluksi lähinnä omaa käyttöä silmälläpitäen. Kiinnostusta printteihin vaikutti olevan kuitenkin muillakin, joten tästä tulikin äkkiä kerhoprojekti. Komponentteja ja piirilevyjä tilattiin isommissa erissä kerholle ja niistä tehtiin kittejä myyntiin. Kaikki kitit tekivät kauppansa, joten projekti lienee siltä osin onnistunut.

Uusia eriä kittejä ei näillä näkymin ole tulossa, mutta piirilevyjä voi Eagle tiedoston perusteella teettää halutessaan itsekin. Koska kyse on harrastustoiminnasta, niin laitan tiedostot tänne sivulle jakoon muita harrastajia varten. Voit halutessasi myös muokata printtiä ja tehdä siitä omiin tarpeisiisi sopivan version. Älä kuitenkaan jaa omissa nimissäsi tätä eteenpäin, ellet ole itse piirtänyt printtiä alusta lähtien uusiksi. Eli toisinsanoen, voit käyttää vapaasti niin kauan kun toimitaan reilun pelin hengessä.

Kytkennässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan se perustuu samoihin monissa eri yhteyksissä nähtyihin sovelluksiin. Tämä on vain yksi variaatio muiden joukossa. Erikoisuutena ehkä se, että RX linjoja on kaksi isompia rigejä varten.

Kytkentäkaavio

Kytkennän periaate. Kaavio on piirretty erikseen vuosia myöhemmin, joten se ei välttämättä täysin täsmää piirilevykuvan kanssa.

Piirilevyn layout

Interfacen piirilevy. Huom! D-liittimet näyttävät kuvassa olevan levyltä hieman ulkona. Käyttämissämme D-liittimissä reuna on kuitenkin oikeasti piirilevyn reunan kohdalla.

Liittimien nastajärjestykset ovat seuraavanlaiset.

RS232-liitäntä (D9-naaras):
Huom! Käytä suoraa RS232-kaapelia. Älä käytä ns.nollamodeemikaapelia, jossa on piuhat ristissä. Käyttämäsi digimode ohjelman asetukset on myös määriteltävä käyttämään tässä mainittuja pinnejä.
1 = ei käytössä (CD)
2 = ei käytössä (RXD)
3 = FSK avainnus (TXD)
4 = CW avainnus (DTR)
5 = GND
6 = ei käytössä (DSR)
7 = PTT linja (RTS)
8 = ei käytössä (CTS)
9 = ei käytössä (RI)

Audio TX (3,5mm stereoplugi):
TIP = TX audio tietokoneelta
RING = ei käytössä
SLEEVE = GND

Audio RX (3,5mm stereoplugi):
TIP = RX audio 1. Ensisijainen linja tietokoneelle.
RING = RX audio 2. Toinen linja tietokoneelle tupla vfo radioita varten.
SLEEVE = GND

Radio liitäntä (D9-naaras):
1 = PTT
2 = FSK
3 = CW viiva (avaimelta, ei käytössä tietokoneelta)
4 = CW piste (tietokone avaintaa tähän nastaan)
5 = optio (lisäpädi piirilevyllä omia kytkentöjä varten)
6 = RX audio 1 (main vfo)
7 = RX audio 2 (sub vfo)
8 = TX audio
9 = GND

CW Paddle liitäntä (3,5mm stereoplugi):
Huom! Radion sisäinen keyeri ei saa olla päälä kun CW annetaan tietokoneelta.
TIP = Piste (kaksivartisella avainnusosalla) / Avain (pumppu tai ulkoinen keyeri)
RING = Viiva
SLEEVE = GND

 

Osaluettelo:

R1-R3 = 470ohm
R4 = Optio 150ohm. Laita vain jos rigi tämän vaatii.
RV1-RV3 = 10k trimmeri (Piher PT-10LV)
OK1-OK3 = 4N25
D1-D3 = 1N4148
LED1-LED3 = 5mm LED
TR1-TR3 = Xicon TM016-RC
RADIO & COMPUTER liittimet = D9 naaras kulma piirilevylle
AUDIO TX & AUDIO RX liittimet = Marushin MX387GL
CW PADDLE liitin = Marushin stereorunko kytkimellä

Sopiva kotelo on esim Teko 4B. Kaikkia edellämainittuja, lukuunottamatta audiomuuntajia, olen tilannut Partcolta. Audiomuuntajat tilattiin Mouserilta.

2m PreAmp

I-gate projektien myötä ajattelin kokeilla yksinkertaista etuvahvistinta antennien läheisyyteen. Vanhasta HamsteriXista (OH7AB:n kerholehti) löytyi Sepon OH7AXA kirjoittama juttu ja pari erilaista kytkentää. Päätin ottaa toisen noista kytkennöistä tarkasteluun ja piirrellä sen pohjalta printin Eaglella. Tein kytkentään sen verran muutosta, että lisäsin fetin toiselle gatelle trimmerin säätöä varten.

Printit teetätin iTead Studiolla. Printit ovat tätä kirjoittaessa vielä matkalla suomeen.

Lisäilen juttua kunhan saan printit käsiini ja ehdin tekemään testikasauksen.

2.11.2013: Ensimmäinen koekappale testikasattu. Kannattaa laittaa fetti kerralla oikeinpäin eikä aluksi nurinniskoin niinkuin minä epähuomiossa tein. Vaikuttaa toimintaan oleellisesti 😉 Lähti kuitenkin toimimaan eikä näytä värähtelynkään merkkejä, joten äkkiseltään tätä uskaltaa pitää onnistuneena. Säädön tein korvakuulolta toistimen signaalin perusteella. Seuraavaksi ajattelin etsiä jostain sopivat mittalaitteet ja suorittaa hieman tarkemman säädön. Joku fiksu kotelointikin pitää miettiä. Nyt tuo on vain pöydällä sellaisenaan juotettuna pieniin koksinpätkiin.

Preamp printti. Näyttää ihan hyvältä.

Testikasaus. Toimii. Seuraava kappale rakennellaan sitten huolellisemmin ja koteloidaan.

 25.1.2014:

PreAmp koteloituna iGatea varten. Tässä versiossa sähköliitäntä on vielä erilinen ja preamp tulee koksin alapäähän ennen Band-Pass filtteriä. Laitoin input ja output puolien väliin kaiken varalta ohutta kuparilevyä. Ei tuo vahvistin kyllä osoittanut mitään värähtelyn merkkejä ilmankaan.

Bandidekooderi / Antennin vaihtaja

Tämä on myös yksi aseman parantelun yhteydessä vuonna 2011 alotetuista projekteista. Matkan varrella olen piirrellyt monenlaisia versioita. Kun näitä versioita on vuodesta 2011 asti useampi tehty, niin tässä vaiheessa voisi ehkä ajatella ratkaisujen olevan melko loppuun asti mietittyjä. Silti luulen, että aika tuo tullessaan vielä uusia ideoita joita rakentelu ihmisenä saattaa joutua jossain vaiheessa kokeilemaan.

Vuoden 2011 versio:
Ensimmäisen antennikytkimen tein täysin manuaalisesti. Ohjausyksikössä oli lähdöt 12 eri releelle, mutta releboksissa vain 4kpl tyhjiöreleitä. Paikat releboksiin jäi vielä kahdelle lisäreleelle.

Lisäksi tein myöhemmin toisen releboksin, jossa oli 7kpl tavallisia releitä. Tuli tarve saada enemmän antenneja kiinni samaan syöttöjohtoon.

Vuoden 2012 versio:
Nopeasti huomasin, että olisi paljon kätevämpää jos antennit vaihtuisivat automaattisesti. Olin myös aina välillä ajellut vahingossa väärään antenniin, kun unohtui pyöräyttää nupista bandia vaihtaessa.

Niinpä tutkin asiaa ja aloin piirtelemään sopivaa kytkentää/printtejä. Halusin kaiken samaan, joten ohjauksen pystyisi ottamaan joko Icomin radiosta, Yaesun radiosta tai tietokoneesta lokiohjelman käskyttämänä. Lisäksi tietysti manuaalivalinta mahdollinen. Koeprintit jyrsittiin piirilevyjyrsimellä, mutta lopulta hylkäsin ne ja tein hieman myöhemmin uuden suunnitelman.

Myös AVR-pohjaista ohjausyksikköä suunnittelin, mutta hylkäsin sen nopeasti. Tulin siihen tulokseen, että mikroprossut ja RF ei ole hyvä yhdistelmä jos asian voi ratkaista “perinteisemmälläkin tavalla”. Olisi se voinut toimiakkin, mutta en ottanut riskiä vaan halusin asemani toimivan kuin se kuuluisa junan vessa.

Vuoden 2013 versio on tämän näköinen:
Ohjainlevy ja relelevy ovat erilliset johtuen Eaglen ja käyttämäni printtipalvelun kokorajotteista. Olen kuitenkin sijoittanut kytkennät levyltä toiselle siten, että johtohässäkät jää mahdollisimman pieniksi. Samoin liittimien, ledien ja manuaaliohjauksen liitännät ovat kotelointiin nähden oikeissa paikoissa. Tämä printti käy Yaesulle tai vaihtoehtoisesti tietokoneelle jos lokiohjelma osaa antaa ulos BCD koodia. Käyttämäni Logger32 osaa.

Relelevyjä olen piirtänyt kahta versiota. Tässä on hyödynnetty kerhomme (OH7AB) varastoista löytyviä pintaliitosreleitä. Vuoden 2012 versio oli läpijuotettavilla DIL-kantaisilla releillä. Huomaa, että nämä ovat raakileita eivätkä kaikilta osin täsmää spekseihin joita olen matkan varrella asettanut.

Vuoden 2014 versio:

Speksejä suunnittelulle:
– Varsinaiset antennireleet ja ohjauslogiikan signaalitie erotettuina. Sama maa kuitenkin.
– LEDit eri bandeille, sekä AUTO / MANUAL valinnoille. MANUAL led indikoi myös, että 4028 piiri on todella “0000” tilassa.
– Releohjausten lähdöt 24V. Regulaattoria vaihtamalla käy suoraan 12V järjestelmään.
– Mahdollisuus jumpperoida useamman bandin lähdöt samaan antenniin (multiband antennit).
– Lähdöt myös bandifilttereiden ohjaukseen.
– TX suojaukselle liitännät. Lisäkytkennällä voidaan käskeä radiota pudottamaan tehot pois mikäli valittu antenni ja radion kertoma banditieto ei täsmää.
– Radion BCD-lähtöjä ei kuormiteta tarpeettomasti optoilla. Huomaa, että ainakin osassa radioista ohjaukset tulevat suoraan prossuilta eikä välissä ole mitään driveria.
– BCD-tulot täytyy maadoittaa, kun käytetään manuaaliohjausta.
– BCD-tuloissa häiriösuojaus sekä radiolta päin tuleville häiriöille, että 4028 piirin aiheuttamille häiriöille.
– Toiminta 160m-10m. Jotkut Yaesut antaisi ulos myös 6m tiedon, mutta vaatisi erilaisen dekooderipiirin.
– Manuaaliset optiolähdöt, joilla voidaan ohjata esim stakatuista antenneista vain toinen puolisko käyttöön tai käyttää vaihtoehtoista antennia.
– Sekä Yaesu, että Icom radioihin. Myös tietokonekäytön lokiohjelmasta käsin oltava mahdollista.

Kuvia alustavista printeistä:

Dekooderiyksikkö

Tähän versioon olen aiemmasta poiketen laittanut releiden bufferoinnit samalle levylle dekooderin kanssa. Lisäksi olen tehnyt ohjaukset hieman eri tavalla, huolehtinut häiriösuojauksesta (joka tosin oli huomioitu jo edellisessä), sekä lisännyt mahdollisuuden jumpperoida lähdöt mieleisellään tavalla. Esimerkiksi käytettäessä tribander yagia, pitää kolmen eri bandin lähdöt ohjata samaan antenniin. Automaatisoitujen lähtöjen lisäksi on pari vapaavalintaista lähtöä, joita voidaan käyttää esim stakattujen yagien ohjaukseen.

Dekooderilevy ja relelevy ovat kiinnityksiltään tarkoituksella samaa kokoa. Levyjen välinen liitos on myös vastaavissa kohdissa levyillä, jolloin ei tarvita ylimääräistä kaapelihässäkkää väliin vaan kaapelointi voidaan tehdä siististi ja lyhyesti levyltä toiselle. Eikä pitäisi ainakaan sen takia RF:n eksyä väärään paikkaan.

Releyksikkö

Releyksikön tähän versioon palasin taas DIL-kantaisiin releisiin. Tosin myös SMD releillä tehtyä printtiä voi käyttää soveltaen. Lähdöt on tuplana ja molemmat ovat omilla kärjillään, joten toiseen voidaan laittaa antennireleet ja toiseen bandifiltterit. Dekooderilevyllä tehdyt jumpperoinnit täytyy huomioida tässä kohtaa. Releen kärjille on molemmille puoliskoille jumpperit joilla voidaan valita kytkeekö rele maan vai jännitteen. Jännite ei tarvitse olla sama kuin kortin käyttöjännite vaan sille on oma liitäntänsä. Jännitteen voi ottaa myös ohjausyksiköstä. Tämä antaa mahdollisuuden erilaisten releboksien ja bandifiltterien kytkemiseen. Ulkoiselle jännitteelle löytyy myös nastansa samasta liittimestä lähtöjen kanssa. Molemmille omansa eli antennireleet voi toimia vaikkapa 24V kytkemällä jännitteen ja bandifiltterit 12V maadoittamalla.

Jos muuten ihmetyttää miksi näissä korteissani on D-liittimet “ulkona” printiltä, niin se johtuu siitä että nuo suomesta ostamani D-liittimet eivät ole syvyyssuunnassa aivan samoilla mitoilla kuin Eaglen kirjastossa oleva. Padien paikat ovat samat, joten muuten käy kyllä, mutta sijoituksessa täytyy huomioida tuo jos haluaa liittimen kotelon takaseinään kiinni. Nyt se liittimen reuna on siis oikeasti levyn reunan kohdalla kun ovat sijoitettu noin.

Icom moduli

Icomin uusi moduli on yllä olevan näköinen. Kiinnitykset jälleen vastaavissa kohti muihin levyihin nähden. Toiminta perustuu komparaattoreilla tehtyyn jännitevertailuun. Vastaava kytkentä löytyy ARRL HandBookista, josta sen idean tähänkin yhteyteen nappasin. Toinen vaihtoehto olisi ollut käyttää valmista LED-ohjainpiiriä, jota jotkut ovat käyttäneet. En kuitenkaan innostunut siitä. Icomin tapauksessa 12m ja 17m bandeille ei ole omaa banditietoaan, vaan jos niille on omat antennit niin täytyy valita käsin. Radio näyttää 12m bandin samana 10m bandin kanssa, ja 17m bandin 15m yhteydessä. 30m WARC bandille on oma jännitteensä.

Kasailua ja testailua:

Levyjen saavuttua kasasin aivan ensimmäiseksi testiversion. Kaikki toimi niinkuin pitääkin, joten seuraavana oli vuorossa alkaa kasailemaan hieman huolellisemmin lopullisempaa versiota. Testiversiokin olisi sähköisesti toki toiminut ja sen olisi voinut koteloida kasaan. Luonteeseen kuitenkin kuuluu, etten halua pöydälle hätäisesti kasaan kyhätyn näköistä kötöstystä (vaikka siltä ne toisinaan saattavat silti näyttää), vaan lopullinen versio pitää olla hyvin mietitty ja siisti.

Kasattu relelevy

Yllä on valmiiksi kasattu relelevy. Lähdöt on D15-liittimillä. Toiseen liitäntään voidaan kytkeä esim antennireleet ja toiseen vaikkapa bandisuotimet. Muutakin voi soveltaa ihan käyttäjästä riippuen.

Piirilevyllä olevilla jumppereilla voidaan releen kärjet valita kytkemään joko maa tai jännite riippuen liitettävästä laitteesta. Mahdollinen syötettävä jännite voidaan joko tuoda erikseen piirilevylle siihen varattuun nastaan tai D15-liittimeen liitettävältä laitteelta. Molemmille kärjille on omat jumpperinsa ja liitäntänsä, joten toinen laite voi toimia maadoittavasti vaikka toinen vaatisi jännitteen.

Ohjausyksikkö työn alla

Olin piirtänyt levyt ajatellen sitä, että ne olisivat lopullisessa sijoittelussa rinnakkain. Käytettävään koteloon ne kuitenkin sijoittuivat lopulta paremmin näin ja vasempaan reunaan jäi tila poweriosalle. Vaikka kuvassa vielä johdot ovatkin pitkiä, niin pyrin pitämään ne kytkennän jälkeen mahdollisimman lyhyinä. Ainakin input puolelle laitan lisäksi suojattua kaapelia, koska olen suunnittelussakin halunnut välttää ylimääräisiä “antenneja” laitteen sisällä keräämässä tai säteilemässä häiriöitä.

Oikealla olevasta nupista voidaan tehdä manuaalivalinta. Vieressä olevalla vipukytkimellä valitaan joko automaatti tai manuaali asento. Indikointi manuaaliasennolle otetaan vasta BCD dekooderin jälkeen. Tällä olen varmistanut sen, että piiri todella on asetettu manuaalitilaan.