Uuden radiokoneen käyttökokemuksia

Kirjoittelin vuoden vaihteessa radioasemani uudesta tietokoneesta. Nyt kun käyttökokemusta on jo hieman kertynyt, niin lienee hyvä aika hieman päivitellä tilannetta.

Tähän mennessä kone on vastannut tarkoitustaan erinomaisesti. Ainoa asia mikä jäi hieman kaivelemaan, oli etten heti ostanut kahta näyttöä vaan yritin pärjätä yhdellä. No eihän siitä mitään tullut kahteen näyttöön tottuneella, vaan työpöytä tuntui kokoajan ahtaalta. Niinpä ei auttanut kuin käydä etsimässä vielä toinen samanlainen rinnalle. Hieman siinä jo jännityksen puolelle meni, että vieläkö löydän samanlaisen, kun kyseessä oli poistuva malli. Onneksi jäljellä hyllyssä oli vielä tasan yksi kappale minua odottamassa ja sen nappasin ostoskärriin hyvin nopeasti. Nyt tuntuu taas luksukselta, kun voi pitää esimerkiksi lokia toisella näytöllä ja muita ikkunoita toisella.

Asensin koneeseen myös Dimension4 ohjelman hoitamaan kellon synkronointia. Minulla on sisäverkossa aikapalvelimena Raspberry Pi, johon olen liittänyt GPS modulin. GPS moduli on katon harjalla, joten hieman piuhalla on pituutta siinä välissä ja se saattaa pientä vääristymää pulssiin aiheuttaa, mutta riittää kuitenkin vallan mainosti tähän tarkoitukseen. Tuskinpa netin yli tarkempaa aikaa ainakaan saisin.

Näin radiokäytön kannalta monia varmasti kiinnostaa laitteiden aiheuttamat häiriöt. Niitä ei ollut alussa eikä niitä ole vieläkään. Kaikki näyttäisi siis siltäkin osin pelaavan hienosti. Toki minulla on aseman maadoitukset melko hyvällä mallilla, joten välttämättä kerrostalossa kompromissiantennilla ja kehnoilla maadoituksilla ei tilanne ole yhtä hyvä. Minulla häiriöitä ei kuitenkaan ole. Ei myöskään tuosta Raspberrystä, vaikka niitäkin on häiriöistä kritisoitu. Sekin on tosin alumiinikotelossa mikä antaa hieman suojaa RF häiriöitä vastaan.

Kaikki näyttäisi siis toimivan hienosti. Eri ohjelmatkin toimivat. Normaalit lokithan hoidan Logger32 ohjelmalla ja kilpailut sitten N1MM+ kisasoftalla. Digimodeja en kovin paljoa harrasta, mutta niille löytyy MMTTY, WSJT ja WSJT-X. RTTYä en tosin ole vielä tainnut ehtiä tällä kokoonpanolla workkimaan, mutta alkuvuoden meteorisateissa tuli testattua WSJT / WSJT-X:llä MSK144 ja FSK441 modeja.

Kilpailukäytössä kone pääsi nyt tänään ensimmäistä kertaa kunnolla testiin. En itseasiassa muistanutkaan, että tänä viikonloppuna oli CQ WPX kisan SSB -osa. Onneksi klusterilta sattui spotteja silmään ja niinhän se oli avattava N1MM+ ja koitettava miten kisahommat pelaa. Hyvältä näyttää. Ja kelitkin on olleet ihan kohdallaan. Alkupäivästä kuului hienosti Japanin, Kiinan, Australian, jne suuntaan hyvillä signaaleilla. Nyt alkaa puolestaan Amerikan suunta tulemaan hyvin sekin. Mitenkään hirveän tosissaan ei ole tarkoitus workkia nyt tällä kertaa, vaan lähinnä testailla ja kuulostella mielenkiintoisia maita/asemia.

Tätä kirjoitellessa on lokiin kertynyt jo ainakin Australia, Japani, Kiina, Israel, Intia, Libanon, Bosnia, Saudi-Arabia, Indonesia, Azerbaijan, Kuwait, Romania, Unkari, Venäjä, Malta, Espanja, Italia, Kreikka, Kypros, Ukraina, Kazakhstan, Bulgaria, Portugal, Serbia, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Bahama, Bonaire, Kanada, jne. Tähän astiset olen workkinut 20m ja 15m bandeilla. Keli on noilla bandeilla ollut ihan hyvä. 10m asti ei kelit ole nousseet, joten sieltä ei ole qsoja. Alempia bandeja en ole vielä käynyt edes kuulostelemassa, mutta enköhän sinnekkin vielä illemmalla eksy. Nyt jos ensin kuitenkin workkisi vielä hetken Amerikan suuntaa ja taitaa tuolta vielä hieman Aasian suuntaakin kuulua. Välillä antennit vispaa edestakaisin kun molempia suuntia tekisi mieli workkia. Edellämainittuihin on muuten riittänyt ihan 100W, joten kyllä se qso kulkee ilman linukkaakin.

Myös uusi jalkapedaali pääsi tässä samalla testiin. Aiemmalle tuli joskus aiemmin QSOt täyteen ja syksyn CQWW kisankin workin ihan tavallisella käsimikrofonilla PTT:tä painellen. Käsien vapaaksi saamisen kannalta kuitenkin headset ja pedaali ovat kisassa omiaan. Ostin Stareleciltä sellaisen edullisen mutta ihan vakuuttavan oloisen perus pedaalin mallinumeroltaan FS-1. Vaikuttaa mekaanisesti olevan ihan ok. Piuhan tosin joutuu vaihtamaan pidempään ainakin minun käytössäni. Hintaa on alle kympin, joten hinta-laatusuhde on kohdallaan.

73 de Reijo OH7GGX

Uusi tietokone radiokäyttöön

Ennen joulua radioamatööriasemani tietokoneena palveli vielä Win XP aikakauden kone. Hyvin ja luotettavasti se toimi edelleenkin ja kun sillä ei netissä surffailtu niin en kovin suurta stressiä ottanut vanhentuneesta Windows versiostakaan. Itseasiassa jos nyt ei ajatella tietoturvaa vaan muuta luotettavuutta etenkin tällaisessa käytössä, niin kyllä luottamukseni XP:hen oli ja on varmaan edelleenkin korkeammalla kuin uudempien Windows versioiden kohdalla. Joissakin tilanteissa kuitenkin alkoi jo toivoa koneelta hieman enemmän puhtia ja pikku hiljaa uudemmat ohjelmatkin alkavat vaatia myös uudempaa Windows versiota. Niinpä alkoi olla jo aika päivittää kone nykyaikaan ja siinä toivossa että pahimmista Win 10 ongelmistakin olisi jo päästy. Joulu oli tietysti sopiva ajankohta ostaa itselle tällainen pieni joululahja.

Alkuun yritin katsella sopivia edullisia valmiita koneita, mutta kylläpäs oli vaikeaa löytää mieleistä. Varsinkin edullisemmat koneet oli monet tehty liiankin kompakteiksi. Esimerkiksi jo pelkästään liitännät eivät välttämättä vastanneet tarpeitani ja lisäkorttejakaan ei oikein kunnolla olisi saanut halutessaan asennettua. Kunnollisella perinteisellä kotelolla ja liitännöillä varustetut koneet taas olisivat maksaneet hurjia summia rahaa. Aika nopeasti päädyin siihen, että rakennan sitten itse koneen sellaisista osista mitkä vastaavat omia tarpeita ja pystyn sitä myös tulevaisuudessa halutessani päivittelemään.

Viime vuosina en ole enää kunnolla seurannut tekniikan ja komponenttien kehitystä, joten hieman piti ensin kuroa kiinni aukkoa tietämyksessä ja tutkia mitkä osat käyvät yksiin ja missä ylipäätään nykyään mennään. Mitään huippuluokan pelikonetta en kuitenkaan ollut rakentamassa, vaan mahdollisimman edullisella budjetilla sellaisen koneen jolla nämä perus radiotouhut saa hoidettua. Ainahan voin sitten tarpeen kasvaessa toki päivittää vaikka prosessorin tai näytönohjaimen parempaan.

Erittelen jäljempänä tarkemmin ajatuksiani ja ensivaikutelmiani komponenteista (ja käyttöjärjestelmästä), mutta lyhyesti yhteenvetona tällaisen koneen lopulta kasasin:

Kotelo: Fractal Design Focus G

Virtalähde: Corsair CV550, 80 PLUS Bronze

Emolevy: Asus Prime Z390-P

Prosessori: Intel Core i5-9400F 2,9 GHz

Muistit: Kingston HyperX FURY DDR4 2666 MHz, CL16, 8 Gt (2kpl, eli yhteensä 16 Gt muistia)

Näytönohjain: MSI GT710, 1024 Mt DDR3, PCI-E

Kovalevy 1: WD Green 240 Gt SATA III SSD 2,5”

Kovalevy 2: Seagate Barracuda 1 TB, 64 MB, 7200 RPM, 3,5” SATA III

CD/DVD-asema: Asus DRW-24D5MT 24x DVD+/-RW

Käyttöjärjestelmä: Windows 10 Pro

Näyttö: Asus VG245H 24”

Vaikka yritin mennä mahdollisimman edullisesti, niin kyllähän noistakin ihan riittävästi maksettavaa kertyi. Olen ollut aika pitkään muussa käytössä Mac / OS X käyttäjä ja tämä Windows maailma on ollut lähinnä enää näissä radiohommissa ja joissakin muissa Windows ympäristöä vaativissa teknisemmissä asioissa. Vuosien varrella on tullut kuultua moneen otteeseen väitteitä siitä miten Mac rauta on niin kallista. Näiden ostosten valossa täytyy kyllä sanoa, että taitaa olla melko asenteellisia väitteitä. Yritin päästä PC/Win raudasta halvalla ja silti kalliiksi tuli. Jos olisi valinnut vielä vähän parempaa rautaa, niin kyllä siinä olisi Mac alkanut tuntua varsin edulliselta vaihtoehdolta. Noh, se siitä Mac vs PC/Win vastakkain asettelusta. Minultahan löytyy molemmat ja lisäksi käytän Linuxia joihinkin tarkoituksiin. Kaikille näille ympäristöille on omat paikkansa ja omat hyvät ja huonot puolensa. 

Mutta menäänpä nyt tarkemmin tähän kyseiseen tietokoneeseen. Käyn läpi ensin osat ja lopuksi hieman käyttöjärjestelmää ja asennettuja ohjelmia.

Kotelo ja virtalähde

Kotelo: Fractal Design Focus G

Virtalähde: Corsair CV550, 80 PLUS Bronze

Kotelon suhteen kriteereinä oli, että siihen pitää mahtua sisään tarvittaessa erilaiset lisäkortit ja muut mahdolliset. Lisäksi pitäisi olla vielä paikka CD/DVD-asemalle mikä näkyy olevan katoava luonnonvara nykyään. Kauhean suuria summia en ajatellut koteloon sijoittaa. Moni kotelo tuntui olevan ties mitä ”designia” sivuikkunoineen ja ledivaloineen. Nehän ei minua oikeasti kiinnostaneet alkuunkaan. Halusin toimivan peruskotelon johon saan sisään nyt hankitut osat ja mahdollisesti myöhemmin muutakin. Kotelo olisi saanut olla tietysti myös rakenteellisesti tukeva ja muutenkin fiksu, mutta vaikutti siltä että nykyään on panostettu enemmän noihin ledivaloihin ja muuhun silmäkarkkiin, ja rakenne on sitten mitä on ainakin edullisemmassa hintaluokassa.

Hirveästi noilla kriteereillä ei jäänyt vaihtoehtoja ja päädyin Fractal Design Focus G koteloon mustan värisenä. Kotelossa on jopa kaksi paikkaa CD/DVD-asemille. Kiintolevyjä saa kiinni kaksi kappaletta muovisiin kelkkoihin ja ilmeisesti vielä yhden SSD levyn virtalähteen taakse. Lisäkortitkin saa olla täysikokoisia. Pari tuuletinta löytyy etureunasta ja lisäksi yläreunassa ja takana on paikat lisätuulettimille. Virtalähteen paikka tässä kotelossa on alaosassa. Mukana sellaista ei kuitenkaan ole, vaan se pitää ostaa erikseen. Liitäntöjä löytyy yksi USB 2 portti, yksi USB 3 portti ja kuulokeliitäntä. Näistä olisin melkein toivonut, että olisi ollut kaksi USB 2 porttia tai kaksi USB 3 porttia. Nyt se yksi portti käyttää emolevyltä yhden kahden portin liitännän ihan turhaan. Yli jääneet liitännät olisin mielelläni johdottanut vaikka takapaneeliin. Lisäksi liitännät, virtanappi ja reset nappi ovat koneen päällä, mikä varsinkin telineessä pöydän alla on jossain määrin epäkäytännöllinen. Edessä olisi mielestäni ollut parempi, mutta näillä nyt kuitenkin mennään ja koitetaan pärjätä.

Erään kaupan arvosteluissa joku oli kehunut ”Fractal Design laatua”. Hieman kyllä ihmettelen minkälainen käsitys laadusta joillakin on. Laadusta tätä koteloa ei kyllä tosiaankaan voi kehua. Rakenne ei ole mitenkään erityisen tukevan oloinen ja muutenkin hieman kummallinen. Kovalevytkin pitää laittaa muovisiin kelkkoihin ja vieläpä poikittain niin että 3,5” kovalevy tarvitsee kyllä kulmamallisen SATA-liittimen mahtuakseen johtoineen kunnolla. Onneksi yksi sellainen piuha tulikin kotelon mukana. Pienemmän 2,5” kovalevyn kanssa tämä ei onneksi ole ongelma ja siihen pystyi käyttämään suoralla liittimelläkin varustettua kaapelia. Emolevyn kiinnitysten kierteet olivat mitä olivat. Kannattaa varata kunnon työkalut ja hieman huolellisuutta ja hermoja ruuvien punomiseen paikoilleen. Mutta halvalla ei saa hyvää ja ajaahan tuo nyt kuitenkin asiansa. 

Positiivisena puolena mainittakoon, että ainakaan omassa yksilössäni edessä olevat tuulettimet eivät pidä juurikaan ääntä mikä on tietysti varsin mukavaa aiemman koneen varsin äänekkäiden puhaltimien jälkeen. 

Virtalähde tuli valittua oikeastaan pitkälti sen perusteella mitä kauppa sattui ehdottamaan ja millä oli ihan ok arvostelut sekä kohtuullinen hinta. Sen verran tietysti tarkistin, että tarvittavat liitännät löytyy ja tehoa on riittävästi. Tässä tapauksessa tehoa on käytettävissä 550W minkä uskoisin riittävän ainakin tässä vaiheessa enemmän kuin hyvin. Kuormanahan ei ole mitään ylitehokkaita näytönohjaimia, vaan hyvin perus tavaraa.

Laadukkaampiakin vaihtoehtoja olisi varmasti ollut, mutta budjettikin olisi äkkiä taas kasvanut. Tätäkin voi tietysti myöhemmin päivittää parempaan jos ongelmia ilmenee.

Yksi mikä tietysti radioharrastajaa mietityttää on mahdolliset häiriöt. Toistaiseksi en ole havainnut millään bandilla häiriöitä, joten siltä osin kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Myöskään tietokone ei ole vielä kaatunut RF:stä. Tähän pitää tietysti todeta, että aseman asennukset noin muutenkin vaikuttavat paljon siihen minkä verran erilaisia häiriöitä tai RF ongelmia esiintyy. Jos maadoitukset eivät ole kunnossa ja antennit ovat tunerin perässä, niin ongelmia voi toki ilmetä ihan eri tavalla. 

Emolevy, prosessori ja muistit

Emolevy:  Asus Prime Z390-P

Prosessori: Intel Core i5 – 9400F 2,9 GHz

Muistit: Kingston HyperX FURY DDR4 2666 MHz CL16 8Gt (2kpl, yht. 16Gt)

Emolevyn kanssa käytinkin varmaan eniten aikaa. Onhan se yksi tärkeimmistä (tai tärkein) komponenteista jonka päälle kaikki muu rakennetaan. Edelleen oli tarkoitus pitää budjetti mahdollisimman pienenä, mutta kuitenkin valita edullisista mahdollisimman hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Helposti tarjolla olleista emolevyistä iso osa oli Asus tai MSI merkkisiä. MSI emolevyistä olin lukenut huonoa, joten ne jätin heti alkuunsa pois laskuista. Halusin varman emolevyn jonka kanssa en joudu tappelemaan.

Prosessorikanta valitsemallani levyllä on LGA1151. Tällä kannalla totesin löytäväni valikoimasta helpoiten keskenään yhteensopivat ja budjettiin sopivat osat.

Lisäkorttipaikkoja levyllä piti tietysti olla mieluummin useampi, koska näille voi tulla myöhemmin tarvetta. Toisessa emolevyssä olisi ollut jopa yksi vanhan mallinen PCI väylä tarjolla, mutta muista syistä en kuitenkaan päätynyt kyseiseen emolevyyn. Vanhoja kortteja ajatellen sekin olisi ollut hyvä olemassa, mutta täytyy yrittää löytää sitten nykyaikaisempia kortteja jos sellainen tarve jossain vaiheessa tulee. PCIe paikkoja on yksi x16 paikka, joka meni näytönohjaimelle. Lisäksi on toinen x16 paikka, joka tosin tarjoaa kaistaa vain x4 paikan verran. Näiden lisäksi löytyy 4kpl x1 kokoisia paikkoja.

Liitäntöjäkin levyllä oli mukavasti. USB liitäntöjen määrä oli yksi omista kriteereistäni, sillä koneeseen oli tulossa kiinni useita oheislaitteita. Tämä levy tarjoaa 6kpl USB 3 liitäntöjä suoraan takapaneelissa ja lisäksi 4kpl erikseen johdotettuna. Lisäksi USB 2 liitäntöjä saa johdotettua 3kpl. Näistä johdotettavista pari liitäntää sain kiinni kotelossa olleisiin liittimiin, mutta tarkoitus on vielä hommata erikseen taakse lisäkorttipaikkoihin tuleva levy johon saan pari liitäntää lisää.

Tästä emolevyltä löytyi muuten radioharrastajan iloksi vielä myös perinteinen COM portti. Ei tosin suoraan takapaneelissa, mutta johdotettavissa. Tähän löysinkin jo sopivan palikan Partcolta (https://www.partco.fi/fi/tietokonetarvikkeet/pc-mekaniikka/d-liitintarvikkeet/10281-dk-com-1.html), jonka asensin paikoilleen. Toimintaa en tosin ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta toivotaan että toimii.

Näytöille emolevyltä löytyy DisplayPort ja HDMI, mutta nämä vaatisivat luonnollisesti grafiikkatuella varustetun prosessorin jota en nyt tällä kertaa tullut valinneeksi. Sen sijaan päädyin käyttämään erillistä näytönohjaina. Lisäksi emolevyllä on tietysti 1Gigabitin LAN liitäntä, äänikortti, jne. Tarkempia tietoja muilta osin kannattaa vilkaista valmistajan sivuilta. 

Emolevyyn olen oikein tyytyväinen. Liitännät ja kaikki oli toteutettu selkeästi eikä oikeastaan kovin suuresti tarvinnut ihmetellä mitään. Sen verran parantamisen varaa tosin olisi ollut, että muistikampojen sijoituksen olisin itse laittanut lähemmäs kiinnitysruuveja. Nyt emolevy antaa vähän turhan paljon periksi ellei muistikampojen kohdalle saa laitettua jotain sähköä johtamatonta tukea alle. Kannattaakin muistikampoja asentaessaan olla huolellinen ja tukea kädellä emoa (huom maadoitusranneke kädessä!) varmuuden vuoksi.

Prosessoriksi päädyin valitsemaan Intelin Core i5 sarjan prosessorin. Tässä mallissa ei ole grafiikkatukea, mutta sen sijaan tuuletin sisältyi pakettiin. Katselin myös toista mallia jossa grafiikkatuki olisi ollut, mutta budjetti olisi jälleen kasvanut ja lisäksi olisi pitänyt ostaa erillinen tuuletin. Totesin tämän riittävän nyt ainakin alkuun omiin tarpeisiini vallan mainiosti. Päivitellään joskus jos tarve tulee.

Muisteiksi otin 2kpl Kingstonin muistikampoja. Paljon näyttää olevan markkinoilla sellaisiakin merkkejä, joista en ollut aikoinaan tietokoneiden kanssa enemmän puuhaneena vielä kuullutkaan. Varmaan hyviä monet niistäkin, mutta Kingston kuulosti vanhalta ja tutulta ja turvalliselta. Toivottavasti en kovin pahasti erehtynyt ja ovat toimivia edelleen. Meinasin ensin säästää tässäkin ja ottaa vain yhden 8 Gt muistin, mutta päätin lopulta kuitenkin laittaa kerralla 2kpl eli yhteensä 16 Gt niin eipähän lopu ihan heti kesken. Näissä oli mielenkiintoinen homma, että 2kpl olisi saanut ostettua pakettinakin mutta hinta oli korkeampi kuin erikseen ostettuna. Niinpä klikkasin ostoskoriin kaksi erillistä muistikampaa valmiin pakettihinnan sijaan.

Kovalevyt ja CD/DVD asema

Levy 1: Western Digital Green 240 Gt SATA III SSD 2,5”

Levy 2: Seagate Barracuda 1 Tt, 64 Mt, 7200 RPM, 3,5” SATA III

CD/DVD-asema: Asus DRW-24D5MT 24x DVD+/-RW

Käyttöjärjestelmää ja ohjelmia varten halusin SSD levyn, jotta kone toimisi tältäkin osin mukavan vikkelästi. Jotain olin kuitenkin lukenut mahdollisista ongelmista Windowsin asentumisessa SSD levylle, joten varmuuden vuoksi pistin tilaukseen myös edullisen perinteisen levyn. Hieman jo palautetta sainkin, että olisi kannattanut ostaa tuo tavallinenkin Western Digitalina niin ei olisi niin suurta pelkoa hajoamisesta kuin Seagatessa. No sain onneksi Windowsin asentumaan SSD levylle ongelmitta ja tuo Seagaten perinteinen levy jääköön vain kakkoslevyksi tiedostaen ettei siellä kannata ehkä niitä ainoita kappaleita jostain hyvin tärkeästä tiedostosta säilyttää. Toisaalta kaikkihan voi vikaantua, joten kopiot tärkeistä asioista onkin aina hyvä olla useammassa paikassa.

CD/DVD-asemalle minulla on myöskin vielä jonkin verran käyttöä, vaikka nykyään monet asiat ladataankin netistä tai käytetään USB tikkuja. Tähän valikoitui nopeasti vain perus edullinen Asuksen asema mikä sattui olemaan samasta putiikista tarjolla kuin muutkin osat. 

Näytönohjain ja näyttö

Näytönohjain: MSI GT710, 1024 Mt DDR3, PCI-E

Näyttö: Asus VG245H 24”

Näytönohjaimeksi valitsin mahdollisimman edullisen ja yksinkertaisen, koska mitään graafisesti vaativaahan en koneella tulisi tekemään. Piirisarjana kortilla on nVidian GeFocre GT710 ja omaa muistia 1 Gt. Tästä kortista olisi ollut tarjolla myös 2 Gt muistilla varustettu versio, mutta en nähnyt tarpeelliseksi maksaa siitä lisää tässä käytössä. Oikeastaan ainut kriteeri edullisen hinnan lisäksi oli se, että näyttöjä pitää saada tarvittaessa useampi kiinni. Tästä löytyy nyt HDMI, DVI ja VGA liitännät. Näistä kahta pitäisi pystyä käyttämään samanaikaisesti.

Koitin katsella vastaavalla piirisarjalla varustettua korttia myös Asus merkkisenä, mutta sellaista ei siihen hätään ollut samasta puodista saatavilla enkä viitsinyt ruveta monesta paikasta tilailemaan osia erikseen. Samalla ajatuksella mentiin itseasiassa muidenkin osien kohdalla, eli osittain valintoihin vaikutti mitä hyllystä oli suoraan ja nopeasti saatavilla.

Eiköhän tuo kortti kuitenkin ajane asiansa ja eipä tuo kallis ollut vaikka joutuisi joskus vaihtamaankin. Bonuksena tässä kortissa oli passiivinen jäähdytys, eli tästäkään ei tule turhaa ylimääräistä meteliä.

Näytöksi kävin Prismasta edullisen perusnäytön ilman sen suurempia ihmettelyjä ja tulipahan samalla kuitettua S-ryhmän bonukset talteen edes näytön osalta. Liitännät tietysti tarkistin, että vastaa omia tarpeita. Tässä on pari HDMI porttia ja lisäksi VGA jolla saan tarvittaessa esimerkiksi vanhemman koneen tulille. Vanhat näytöthän minulla oli ikivanhoja eikä niissä mitään HDMI portteja ollut. 

Käyttöjärjestelmä ja ohjelmat

Käyttöjärjestelmän päivityshän tässä oli samalla ajankohtainen. Valitsin Windowsista mieluummin Pro version ihan jo senkin takia, että pystyn vaikuttamaan itse enemmän ja saan esimerkiksi automaattiset päivitykset vaikka kokonaan pois päältä. Eipä olisi mukava, jos kone alkaisi päivittelemään itseään kesken kilpailun. Todennäköisesti kohtaan vähemmän myöskään muita tarjoitteita Pro version kanssa kuin mitä Homessa olisi saattanut tulla eteen. Lisäksi ostin Retail -version, koska en halunnut olla ostamassa uutta OEM:ää mikäli päivittäisin myöhemmin emolevyn tai jos se sattuisi vaikka hajoamaan. Näidenkin kanssa on ilmeisesti jonkin verran ollut hankaluuksia, joten ajattelin pelata varman päälle. Hintavahan tuo Windows on, mutta onneksi sen nyt voi siirtää sitten myöhemmin uuteenkin koneeseen. 

Windowsista säätelin luonnollisesti joukon asetuksia mieleiseksi. Nuo automaattiset päivityksetkin saa säädeltyä paremmin kuin mitä normaalisti käyttäjälle näkyy. Se täytyy vain tehdä hieman pinnan alta joko ryhmäkäytäntöjen tai rekisterien avulla. 

Lokiohjelmaksi asensin vanhan tutun Logger32:n. Olen kokeillut useita eri ohjelmia vuosien varrella, mutta tähän ilmaiseen ja monipuoliseen lokiohjelmaan olen tykästynyt. Edes jotkut kaupalliset eivät ole oikein olleet oma juttu.

Kilpailuja varten on tietysti erikseen N1MM+. Tämä ohjelmapa ei taida paljon esittelyjä kaivata. Sillä hoituu kaikki kisat mitä minulla on tarve workkia. MMTTY on tietysti RTTY kisoissa lisukkeena ja muutenkin.

Muita ohjelmia on esimerkiksi WSJT ja WSJT-X heikon signaalin modeja varten. FT8 ei minua niinkään kiinnosta (paitsi 6metrillä missä se oli ainakin viime kesänä melkein ainoa tapa saada qsoja). Enemmänkin olen kiinnostunut kokeilemaan meteoriyhteyksiä, kuuyhteyksiä, jne. Ensimmäinen meteoriyhteys tällä uudella kokoonpanolla tulikin pidettyä vuodenvaihteen jälkeen, joten hyvin näyttäisi toimivan. Vielä pitäisi asentaa erillinen ohjelma pitämään koneen kello tarkasti ajassaan. XP:ssä tehtävää hoiti Dimension4, joka otti ajan sisäverkossa pyörivältä Raspberry Pi aikapalvelimelta (joka puolestaan tahdistaa itsensä GPS:ään). Voi olla, että asennan saman ohjelman tähän kymppiinkin, kun ilmeisesti se on ihan varteenotettava vaihtoehto edelleen.

Radiot olen yhdistänyt tietokoneeseen Microhamin interfaceilla ja näille on tietysti oma router ohjelmistonsa, joka näyttäisi tässäkin Windowsissa pelaavan hienosti. Ääniliitännät tosin tulevat Windowsin tyyliin näkyviin ties minä sankakuulokkeina, viivoina, jne. Täytyy vielä tutkia saisinko ne jotenkin muutettua nuo nimet hieman fiksummiksi. Tällä hetkellä radioista FT-1000MP (HF:lle), FT-920 (6m) ja FT847 (2m/70cm) ovat yhdistettynä koneeseen ja toimivat hienosti kaikki rinnakkain.

Muita ajatuksia

Hieman varauksellahan tähän Windows 10 ympäristöön on tullut suhtauduttua enkä ole pitänyt kovinkaan kiirettä siihen siirtymisen kanssa. Monenlaisia kauhutarinoita olen kuullut ja varmasti on ihan aiheellistakin olla tarkkana eikä esimerkiksi asentaa heti ensimmäisenä uusimpia päivityksiä ennenkuin niistä on hieman tietoa olemassa. Yhteys radioihin arvelutti myös, että mitenhän käy ja toimiiko kaikki niinkuin pitää.

Kuitenkin kokemukset näin alkuun ovat olleet ihan posiitivisia eikä mitään suurempia ongelmia ole vielä ilmennyt. Vaikuttaisi siltä, että rahat tuli käytettyä niin Windowsin kuin raudankin osalta ihan hyödyllisesti ja järkevästi. Parempaakin olisi ollut tarjolla, mutta se ei välttämättä olisi ollut käyttötarkoitusta ajatellen kovinkaan tarpeellista. Eikä toistaiseksi mikään valinta ole osoittautunut myöskään huonoksi ja alkanut suuremmin kaduttamaan. 

Kone on myös mukavan hiljainen eikä tuota niin paljon hukkalämpöä kuin aiempi kone. Tämä on varsin tervetullut uudistus pienessä tilassa missä lämmöt varsinkin kesällä nousee äkkiä. Tokihan sitä vieläkin radioista tulee kun oikein ahkerasti yhteyksiä pitää, mutta onpahan edes hieman vähemmän.

Eiköhän tällä koneella nyt pärjätä pitkän matkaa eteenpäin.

Windowsin säädöistä ja ohjelmista voin kirjoitella tarvittaessa enemmänkin omaan postaukseensa, jos aihe kiinnostaa. Kyselkää mikäli haluatte jotain aiheesta tietää.